Kun kahdesta tulee kolme ♥

Tasan kuukausi jäljellä laskettuun aikaan. Tuolloin meitä voi jo olla kahden sijasta kolme tai sitten alkavat piinaavat loppuodotuksen päivät. Maksimissaan odotusta on kuitenkin jäljellä enää 6 viikkoa. Uskomatonta miten nopeasti aika menee. Vauvan syntymän ajankohtaanhan ei kukaan voi vaikuttaa. Tietysti kaikenlaisia vanhan kansan poppaskonsteja voi koettaa ja varmasti koitetaankin. 

Erityisesti tänään on synnytys ollut kovasti mielenpäällä. Juttelin siitä myös ystäväni kanssa, joka ilahdutti minua aamupäivällä seurallaan. On kyllä terapeuttista kun saa ääneen pohtia asiaa jonkun kanssa. Myös illalla saunassa tuli synnytys ja sen ajankohta puheeksi Miehen kanssa. Taitaa sitäkin se jo vähän jännittää. Yritin löytää tilastotietoa eri viikoilla syntyneiden määristä, mutta kovin laihoin tuloksin. Jonkin lähteen mukaan yleisin päivä olisi 40+2. Sittenhän sen näkee. Itse olisin valmis lähtemään synnyttämään vaikka heti tai viimeistään puolentoista viikon päästä kun rv 37 tulee täyteen, Lähipiirissä kaikilla ensisynnyttäjillä on mennyt sen 1-2 vk yli LA:n, eli se lienee kuitenkin todennäköisempää. Voin vaan kuvitella miten piinallisiksi päivät sen LA:n jälkeen muuttuvat. Kuinka jokaista kehon tuntemusta ylianalysoi, että "joko nyt!". Mies esitti toiveita ajankohdalle, mutta saas nähdä onko Bebe yhtä mieltä tulevan isän kanssa. Epäilen...

Ensi viikolla on aika neuvolalääkärille, jolloin ilmeisesti tehdään synnytystapa-arvio. En juurikaan pelkää synnytystä, mutta jännitän kyllä sitä ja pohdin siihen liittyviä asioita. Mietin miten kovia synnytyskivut kohdallani ovat ja miten koen ne, millaista henkilökunta on, tulemmeko hyvin juttuun, tarvitsenko kivunlievitystä, ja jos niin millaista sekä tapahtuuko mahdollisesti jotain komplikaatioita. Selviämmekö molemmat, vauva ja minä, hengissä. Toivon vain, että vauva on masussa oikein päin eikä ole liian iso. Tällöin ainakin olisi mahdollista synnyttää alateitse. Mutta jos sektioon joudutaan, niin ei siinä sitten mitään. Eletään tilanteen mukaan.

Minulla on vahva luotto Tays:sin henkilökunnan osaamiseen ja tukeen. Uskon, että kätilöt ja lääkärit kyllä kertovat mitä minun pitää tehdä ja luonto hoitaa loput. Mies on kuitenkin onneksi paikalla ja huolehtii, että asiat tehdään minun toiveideni mukaisesti, jollen itse osaa tai pysty tahtoani ilmaisemaan. Ehkä jonkin asteinen huolestuminen on kuitenkin ihan normaalia raskauden tässä vaiheessa.

Pahinta ahdistustani purin siihen, että aloin pohtimaan sairaalakassin sisältöä sekä vauvalle otettavia vaatteita kotimatkaa varten. Jonkilaiseen päätökseenkin tulin jo, ainakin ulkovaatteiden osalta.

Nyt nukkumaan ja ihmettelemään Beben iltamöyrimisiä ♥