Miehen kanssa ollaan jo monta vuotta puhuttu lapsista ajatuksella -sitten joskus. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo teini-ikäisistä asti. Lähes 10 vuotta, joista melkein 2 vuotta naimisissa. Voi siis arvata miten paljon kyselyjä ja jopa painostusta lähipiiristä jatkuvasti on tullut. Emme kuitenkaan halunneet perustaa perhettä muiden vuoksi tai iloksi, vaan sitten kun se meistä itsestä hyvälle tuntui. Halusimme tietysti myös taloudellista turvallisuutta ja mahdollisimman hyvän perustan perheellemme.
 |
| Kuva by Google |
Kun viimein koin ajan olevan oikea (miten valmis siihen ikinä voi olla), oli todella turhauttavaa että mies ei vielä ollut. Tällä kun ei ollut mikään kiire, oli ihan tyytyväinen elämään sellaisenaan. Ehkä vauvauutiset lähipiirissä saivat miehen ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Minulle oli kuitenkin tärkeää, että lasta alettaisiin yrittämään yhteisellä päätöksellä, ilman toisen painostamista ja pakottamista.
Kun lopulta päätimme, että nyt voisimme olla edes jotenkuten valmiita äidiksi ja isäksi, olimme henkisesti valmistautuneet yrittämään useamman kuukauden. Näinhän lähipiirissäkin oli käynyt. Pessimistinä pelkäsin jo lapsettomuutta ja keskenmenoa ja pidin raskautumista jopa todella epätodennäköisenä. Lapsia ei tehdä, vaan saadaan!
Reilu viikko ehkäisyn lopettamisen jälkeen ei kuukautisia kuulunutkaan. Olin varma, että se johtuu vain stressistä mitä tulevat työkuviot ja koulutukset olivat aiheuttaneet. Juteltiin aiheesta miehen kanssa ja mietittiin, että eihän se nyt näin nopeasti voi tärpätä, vai voiko!? Juhannus viikolla olin jo kolmatta viikkoa myöhässä ja rohkaistuin lopulta tekemään testin. Taisin pelätä tulosta. Negatiivisen tuomaa pettymystä ja toisaalta plussaa, koska olimmeko sittenkään valmiita. Kun sieltä kuitenkin tuli se positiivinen tulos, oli olo lähinnä huojentunut ja kun tyytyväisyyttä hehkuen näytin tikkua miehelle, oli ensimmäinen kommentti ”Nonih.” Mitäpä muutakaan siihen voi sanoa :D
Nyt sitten odotellaan :)
