Ajattelin toteuttaa pienen kotiesittelyn. Näin saa
ehkä paremman kuvan kodistamme ja sisustustyylistämme (joka on
vähän vielä hakusessa). Olemme muuttaneet tähän kesällä 2011
ja pikku hiljaa remontoimme kotia oman näköiseksi huone kerrallaan. Kotimme on 57m2 rivitalokaksio, kesäaikaan neliöt tuplaantuvat kun käytössä on myös terassi ja oma pieni piha.
Aloitetaan makuuhuoneesta, jonka
sisustus valmistui viime syksynä pienen pintaremontin myötä. Toki
huone elää ja muuttuu elämäntilanteiden ja vuodenaikojen mukaan.
Mutta kyseinen huone edustaa tällä hetkellä ehkä parhaiten meidän
tyyliämme.
Sängynpääty on itse tehty
eurolavoista. Valaisimet ovat Ellokselta. Mies nikkaroi ja minä
visualisoin. Yöpöydät on ostettu Kodin ykkösestä jo edelliseen
kotiin. Meillä harvoin pedataan sänkyä arkena, viikonloppuisin
koetan tähän panostaa. Tältä näytti meidän jouluisempi
petaus. Vuodevaatteet HOMEn.
Säilytystilaa meillä on todella vähän
ja ainokainen vaatehuoneemme on lähinnä miehen hallussa. Tämän
harrastuskamat kun vievät tuosta tilasta yli puolet, lisäksi
huoneessa on miehen vaatteet, sekä meidän
molempien ulkotakit ja juhlavaatteet. Olenhan minä toki yhden
hyllymetrin saanut vallattua verhoilla ja muilla
sisustustektiileillä.
Omat vaatteeni ovatkin tästä syystä
makkarin puolella olevissa Jyskin lipastoissa. Edulliset, mutta
käytännölliset ja tarpeeksi kapeat lipastot saavat hoitaa
virkaansa niin kauan kuin tässä asumme. Pikkuneiti löysikin heti
itselleen tästä oivan nukkumapaikan.
Sängyn taustaseinä on tapetoitu
Vallilan Kelohonka-tapetilla, kaikki muut seinät on maalattu
valkoiseksi sävyllä paperi. Lattiaan valitsimme tumman
lankkumallisen laminaatin Bauhausista. Tätä samaista laminaattia
tulee myöhemmin myös muualle asuntoon vanhan parketin tilalle.
Makuuhuone oli ihan siistissä
kunnossa, mutta hieman kulahtanut. Vanha muovimaton päälle
asennettu laminaatti oli kirsikansävyistä ja seinillä vaaleat
beiget, lehtikuvioiset tapetit. Ikkuna seinä oli VAALEAN SININEN! Nämä eivät todellakaan olleet
minun makuni mukaiset, miehelle ne kyllä kelpasivat. Minusta ne
pimensivät huonetta ja tekivät siitä tunkkaisen, lisäksi halusin
lattioista yhtenäiset muuhun asuntoon nähden. Tosin muualla on siis
vielä ne mosaiikkiparketit. Nämä vaihtuvat kuitenkin ensi kesänä samaiseen laminaattiin, jota on sängyn alla jemmassa. Huonossa kuvassa nämä kauheudet eivät erotu ja vanhakin look näyttää ihan siedettävältä :)
Hyvää illan jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥